Hei, olen Roosa

hää- ja perhekuvaaja

Olen oululainen kahden suloisen tytön äiti ja ihanan miehen vaimo. Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Valokuvaus on ollut suuri intohimoni ja rakas harrastus jo ala-asteikäisestä asti ja lukion jälkeen opiskelin Limingan taidekoulussa valokuvausta. Hääkuvaus oli salainen haaveeni, kunnes kuvasin tuttuni häät ja rakkaus dokumentaariseen hääkuvaukseen roihahti kunnolla.


Perustin toiminimen vuonna 2017 ja sen jälkeen olen kuvannut upeita ihmisiä ja taltioinut ainutlaatuisia juhlia.


Olen sosiaalinen ja jos saisin päättää, viettäisin jokaisen päivän isossa porukassa perheeni ja ystävieni kanssa. Rakastan pitkiä kävelyitä, kirjoja, rakkauselokuvia, musiikkia, meidän kesämökkiä ja juon liikaa pepsi maxia.

Rakastan rakkautta ja minusta on ihanaa, että olen päätynyt
unelma-ammattiini  ja saan olla työpäivissäni rakkauden lähellä.

Minä valokuvaajana

 

Valokuvaajana olen rauhallinen ja lempeä, mutta myös tarkka ja tehokas. Lähestymistapani keskittyy herkkyyteen ja rakkauteen. Minulle on tärkeää, että kuvaushetkissä saatte olla juuri sellaisia kuin olette, ilman paineita tai odotuksia.

Kuvaan herkkyys ja tunne edellä, antaen tilaa katseille, kosketuksille ja pienille eleille. Ohjaan lempeästi silloin, kun sitä tarvitaan, mutta annan myös tilaa hiljaisuudelle ja hetkien omalle rytmille. Lopputuloksena syntyy kuvia, jotka tuntuvat omilta, ovat ajattomia ja täynnä tunnetta.

 

1 / 5

Miten asiakkaat kuvailevat minua?

"Sinä osaat upeasti opastaa kuvattavia niin että kameran edessä on helppo olla. <3

Ja lopputulos on sekä kaunis että luonteva!"

1 / 5

Miten asiakkaat kuvailevat minua?

"Helposti lähestyttävä, selkeitä ohjeita antava, hurjan taitava. <3"

1 / 5

Miten asiakkaat kuvailevat minua?

"Äärettömän lahjakas ja lämminhenkinen!"

1 / 5

Miten asiakkaat kuvailevat minua?

"Rauhallinen, hymyilevän aurinkoinen valokuvauksen ammattilainen."

1 / 5

Miten asiakkaat kuvailevat minua?

"Rauhallinen olemus, tarkka yksityiskohdista, valoisa, kirkas ja lämmin kuvaustyyli.<3"

1 / 5

 

Hinnasto

 

 

Portfolio

 

 

Ota yhteyttä